perjantai, 7. toukokuuta 2010

Kevään kuulumisia


Ella pieni pentunen aloitti ensimmäisen juoksunsa reilu viikko sitten. Nyt sen varmaan pitäisi olla sitten Nainen, mutta eihän tuosta kakarasta saa aikuista millään, pentu mikä pentu. Narttujen omistajien juttuja kuunneltuani odotin, että juokseminen sekoittaa pennun pään ihan kokonaan, mutta mitään suurta eroa käytöksessä en ole huomannut. Oikeastaan ensimmäisen viikon Ella oli ihan täysin normaali, nyt se on ollut sisällä vähän tavallista vaisumman oloinen, eikä treenatessa ole aivan parhaimmillaan. Ulkona pentunen kuitenkin muuten leikkii ja juoksentelee tavallisen tapaan tajuamatta juoksuistaan yhtään mitään. Neljä päivää sillä kesti huomata, että peräpäästä vuotaa jotain ylimääräistä ja sitä voisi joskus putsatakin.


Viikko sitten käytiin Kangasalla. Tuntui kummalliselta, kun koirat saivat vapaasti kulkea koko talossa, eikä tarvinnut varoa yhteentörmäyksiä Ninnin kanssa. Vieläkään en ole ehkä täysin käsittänyt Ninnin kuolemaa, vaikka tätäkin kirjoittaessa kyyneleet valuvat. Haluaisin kirjoittaa Ninnistä enemmänkin, mutta järkevää tekstiä en saa tuotettua.

Aku jäi Kangasalle muutamaksi viikoksi hoitoon ja viihtyy kuulemma erinomaisesti. Koirapoika vahtii taloa, juoksee rallia takapihalla ja nauttii rapsutuksista. Kuvittelin, että Ella jotenkin isoveljen puuttumiseen reagoisi, mutta eipä tuo näytä Akua suuremmin kaipaavan. Aku puolestaan on varmaan onnessaan päästessään lomalle lastenhoidosta :D

Kameraan oli tallentunut Kangasalla ollessa kuvasarja koirien touhuista kepin kanssa. Akuhan ei mistään vetoleikeistä ymmärrä mitään, joten kun Aku on keppiä tulossa ottamaan, Aku tosissaan halua sen itselleen.


Lueskelin tuossa Ellan sivua ja huomasin, että se tarvitsisi taas päivitystä, pentusen luonne kun kehittyy jatkuvasti. Ihan Ellaksi tunnistettavissa se edelleen on, mutta pahin tosikkomaisuus ja röyhkeys on hävinnyt neidin kasvaessa. Muutenkin olen Ellan luonnetta miettinyt, mulla on kamala tarve määritellä, millainen se oikeasti on. Mulle Ella on aika lähellä täydellisyyttä, mutten tahdo sortua siihen, etten kykene näkemään koirani huonoja puolia. Kirjoittelin tähän jo tarkempaa pohdintaa pentusen luonteesta, mutta julkaistavaksi asti en sitä kuitenkaan lopulta uskaltanut päästää.

Loppuun piharallia Kangasalta, Aku-raukka ei enää pysy juoksuleikeissä Ellan vauhdissa mukana.


-Kaisa

0 kommenttia: