Joulua ja muuta

Mitäpä sitä ihminen uudenvuodenaattona muuta tekisi kuin päivittäisi koirien blogia? Koirien kanssa vuodenvaihdetta vietän, etteivät yksin paukkeeseen joudu jäämään, mutta eipä noista kumpikaan tunnu raketteihin reagoivan, vaikka ihan naapurissa jatkuvasti paukkuu. Ella tahtoisi kovasti ulos ihmettelemään, vaikka alkuun vähän pelkäsin, että se paukkuja saattaisi jännittää, kun on muutenkin mörköilyttänyt. Nyt tosin tuntuu mörköily muutenkin vähentyneen, mitä nyt jäälyhtyjen sisällä palaville kynttilöille piti vähän haukkua aluksi...

Kovasti on ollut koirilla, varsinkin Ellalla, ohjelmaa tässä joululomalla. Junamatka Joensuusta Tampereelle sujui oikein mukavasti, kun pentunenkin osaa jo ottaa matkustelun rauhallisesti. Kangasalla koirat ovat saaneet nauttia takapihan tuomasta vapaudesta, ja siitä onkin otettu kaikki ilo irti, joka päivä ovat koirulit käyneet rallaamassa ja painimassa takapihalla lumihangessa.


Jouluaattona oli talo täynnä vieraita ja Ella käyttäytyi oikein mallikelpoisesti. Aku hieman stressaa, kun kotiin tulee ylimääräisiä ihmisiä, vaikka he olisivatkin jo ennestään tuttuja. Se haluaisi ilmeisesti kontrolloida tilannetta, mutta kun ei pysty kaikkia yhtäaikaa vahtimaan, touhu menee sähellykseksi ja ylimääräisen huomion kerjäämiseksi, kun kaikki eivät täyttä huomiotaan sille anna. Samanlainen se on ollut aina, mutta nyt vasta koirapojan pienen hermostuneisuuden kunnolla tajusi, kun vertailukohtana oli Ella, joka käyttäytyi vieraiden kanssa aivan upeasti. Ella tervehti kaikki itselleen ventovieraat ihmiset innokkaasti ja ystävällisesti, minkä jälkeen se pysytteli vieraiden lähettyvillä ja otti tyytyväisenä vastaan kaiken saamansa huomion sen enempää säheltämättä. Lapset varsinkin olivat suosiossa, leikkihetken jälkeen se jäi onnellisena syliin nukkumaan. Ella selvästikin osaa olla vieraiden seurassa turhia stressaamatta ja tulee toimeen niin lasten kuin vanhustenkin kanssa. Joulupukki ei kummastuttanut ja joulupäivänä saatiin todeta, että pyörätuoliakaan neiti ei hätkähtänyt, vaan tykkää ihmisestä huolimatta siitä, missä härvelissä istuu. Eipä voi kuin toivoa, että Ella osaa aikuistuttuaankin suhtautua ihmisiin yhtä avoimesti ja mutkattomasti.

Näin isommassa talossa oleskellessa huomaa eroja Ellan ja Akun käytöksessä. Vaikka takapihalla Ella viihtyy yksinään erinomaisesti, sisällä se tykkää olla siellä missä ihmisetkin ja seurailee puuhia tapahtumien keskipisteessä, kun Aku puolestaan makoilee itsekseen milloin missäkin tai katselee ikkunasta pihalle ja vahtii. Ella on myös yrittänyt opetella vahtimisen jaloa taitoa, tosin hieman huonolla menestyksellä. Se yrittää kovasti ottaa isoveljestä mallia, mutta ei selvästikään tajua hommasta yhtään mitään. Olohuoneessa on lattiaan asti ulottuvat ikkunat ja hyvä näkyvyys tielle, ja siellähän Ella sitten istuskelee ikkunan edessä ja sanoo välillä "pöh, pöh, vuh", vaikkei ulkona näy yhtikäs mitään. Aku on Kangasalla kova vahtimaan ja ilmoittaa näkemistään epäkohdista varsin voimakkaasti, jolloin Ella-raukka joskus ensin vähän pelästyy, mutta sitten yhtyy haukkuun mukaan. Akulla liittyy vahtimiseen usein huoneesta toiseen juokseminen (nähdessään, että joku menee kulman taakse), jolloin Ella tietenkin seuraa haukkuen perässä - kääntyen lähes poikkeuksetta eri suuntaan kuin Aku. Ei se raukkaparka ymmärrä, mitä vahditaan (tai miksi edes haukutaan), eikä omalta haukultaan ehdi edes katsoa, minne isoveli meni... Ulkona ne vahtii pihaa yhdessä, Aku haukkuu ohikulkijoille ja Ella säestää häntä heiluen vieressä vilkuillen välillä Akulta mallia, että kuuluuko haukkumista vielä jatkaa. Kovin pitkäjänteistä Ellan vahtiminen ei ole, yleensä se lähtee keskenkaiken tutkimaan omia juttujaan tai alkaa haastamaan Akua leikkiin.

Ella on joulun jälkeen treffaillut oikein urakalla tamperelaisia koikkeripoikia. Lauantaina lenkkeiltiin Indyn kanssa. Ipanoiden leikit kävivät hyvin yksiin ja kivaa oli. Lenkin lopuksi Ella vielä kiusasi kaveria juoksemalla keppi suussa karkuun.


Tiistaina oli vuorossa treffit Huugon, Jaken ja Ollin kanssa. Aku joutui jälleen jäämään kotiin, sillä ylihuolehtivaisena isoveljenä se ei ole kovin innoissaan Ellan kanssa leikkivistä nuorista uroksista. Nuoret koikkerikoirat juoksentelivat ja painivat Kaupin metsissä sydämensä kyllyydestä.

Huugon ja Ellan taistelu kepistä

Jake, Ella, Huugo, Olli

Ella, Huugo, Jake
Ella, Jake, Olli
Ellan keppi, Olli ja Huugo

Ella juoksuttaa poikia
Keskiviikkona pääsivät Aku ja Ella sekä Olli treenaamaan agilitya Nokialle sisähalliin ja koko kolmikko agiliisi innoissaan. Akulla oli vauhti vähän hukassa, mutta naama virneessä se kuitenkin esteitä suoritti ja oli kovin tohkeissaan, kun pitkästä aikaa pääsi oikeisiin hommiin. Ella taas kiisi tapansa mukaan hurjan tosissaan ja innokkaasti esteeltä toiselle ja rähisi lelulle. Ellan liitelyvideo täällä.

-Kaisa

Hyvää joulua!

Hyvänjouluntoivotukset tonttutemppuiluvideon muodossa: http://www.youtube.com/watch?v=9rLR5zDH3DA

Talvijuttuja ja Ellan mörköilyjä

Jospa tännekin taas vaihteeksi jotain kirjoittelisi. Mitään erityistä ohjelmaa ei ole vähään aikaan ollut, lähinnä ollaan tehty lenkkejä kauniissa pakkassäässä ja temppuiltu sisätiloissa. Ellalla on jonkinlaista pientä mörköilyä havaittavissa, varsinkin pimeässä täytyy haukkua vähän mille sattuu ja jotkin asiat pentua vähän jänskättää. Jonkin aikaa sitten tienvarressa ollut puinen karhupatsas oli hurjan jännä, takapihalla pissalla pitää haukkua joka kerta jollekin ja pimeässä kävelleet pikkupojatkin olivat epäilyttäviä. Tänään Lykynlammella lenkin varrelle sattui hurjan kamalat portaat (no joo, ne oli oikeasti jyrkät ja pitkät), jotka olivat koiralapsen mielestä ihan ylivoimainen este, kun näyttiväthän ne loppuvan kesken, vaikka muut niitä pitkin kulkivatkin. Siitäkin lopulta selvittiin, kun kävin hellästi pakottaen auttamassa Ellan pari porrasta alemmas, minkä jälkeen se sitten reippaasti käveli loputkin. Lisäksi on huonojen kokemusten aiheuttamia mörköjä, joista imuri on mörkö numero yksi. Pikkupentuna Ella pelkäsi imuria, mutta siitä selvittiin, kun muutamana imurointikertana heittelin nameja perässäni lattialle. Ella pääsi imurikammostaan niin hyvin eroon, että meni sitten eräänä päivänä iskemään nenänsä päällä olevan imurin putken päähän. Imurihan meinasi sitten syödä koiralapsen nenän kokonaan ja siitäkös neiti järkyttyi. Eipä näy Ellaa nykyisin samassa huoneessa käynnissä olevan imurin kanssa... Toinen hurja asia on kompostiaita. Se on ihan jees niin kauan kuin siihen ei kukaan koske, mutta kun Ellan jäädessä yksin virittelen siitä tuholaiselle esteitä, poistuu tuholainen hyvin epäluuloisen näköisenä muutaman metrin päähän. Syykin on selvä, aita on pariin kertaan kaatunut pentusen päälle sitä siirtäessäni, vähemmästikin sitä alkaa varomaan. Ella on selvästi Akua pehmeämpi ja herkempi, varsinkin nyt tuo ominaisuus tuntuu tulevan esille entistä enemmän. Sinänsä oon pehmeyteen tyytyväinen, on nimittäin aika kiva, kun kiellot menee perille ja ne saa jonkinlaisen reaktion aikaan. Pentu siis peräti lopettaa kielletyn tekemisen ja näyttää siltä, että tajuaa jonkun jutun menneen nyt väärin. Kuitenkin tuo vaatii itseltäni erilaista suhtautumista, kun on tottunut Akuun, aikuiseen, elämää nähneeseen, koikkeriksi melko kovaan ja itsenäiseen urokseen, joka saattaa kyllä pelästyä jotain, mutta ratkaisee tilanteet ihan itsekseen. Akun suhtautuminen kieltoihinkin on tyyliä "Jaa, onks pakko jos ei huvita? Mut jos en viitsi? No okei, okei, ei tartte raivota."

Vaikka edellä kerrotusta voisi kuvitella, että Ella on surkea arkaparka, niin ehei, ei ollenkaan. Mörköilyjen ulkopuolella se on edelleen kovin reipas koiralapsi. Ulkona se painelee tuhatta ja sataa häntä pystyssä ja keppi suussa. Ella rrrakastaa juoksemista ja loikkimista ja keppejä. Ahne se on edelleen ja voi mielestään vallan mainiosti hypätä ruokapöydälle tai pölliä multa leivän kädestä. Taisteluhalukin on oikein hyvä ja Ella käyttää varsin hauskoja äänitehosteita leikkiessään. Ella on saanutkin uudeksi lempinimekseen Tirriäisterrieri, on se Akuun tottuneena aika huvittavaa, kun Pikkutirppa taistelee narulelusta kamalalla rähinällä.


- Kaisa

Täydellisen luustoviaton koirapoika

Tänään oli vähän jännä päivä. Iltapäivällä käytiin pienellä lenkillä, sitten tultiin kotiin ja Kaisa vaihtoi koirat-ei-pääse-mukaan -vaatteet päälle. Ella-tuhoeläimellekin se viritti esteet askarteluiden estämiseksi. Aattelin, et mäkin jään kotiin ja menin valmiiksi sängylle makoilemaan, mutta Kaisa pyysikin mut mukaan. Lähettiin sitten ilman Ellaa ja rapussa piti vähän huutaa ilosta, kun varmaan oltiin treeneihin menossa! Mul oli kovasti kiire, niinkun aina treeneihin mennessä.

Paitsi että ei me sit mentykään treeneihin, vaan sellaseen paikkaan, missä oli muita koiria ja ihmisiä ja hajuja. Eka ooteltiin vähän aikaan, sit pääsin sellaseen paikkaan, missä oli lisää hajuja. Siellä mut nostettiin pöydälle ja kun semmonen täti tuli mua ronkkimaan, tajusin tulleeni huijatuksi. Mut oli tuotu semmoseen koirankiusauspaikkaan, oon aiemminkin käyny semmosissa. Ihmiset sanoo niitä eläinlääkäreiks. Se täti kopeloi mun jalkoja ja mä yritin päästä Kaisan kainaloon turvaan. Vihdoin ne vapautti mut lattialle haistelemaan ja se tätikin lähti pois. Sain haistella ihan rauhassa,vähän oli hienoo! Mua alkoi kuitenkin kovin pian nukuttaa, kun onhan haistelu aika rasittavaa puuhaa, joten päätin ottaa päivätorkut välillä. En kyllä saanut kauaa rauhassa nukkua, kun taas se täti oli kopeloimassa ja sit mua kanneltiin ja väänneltiin ja käänneltiin ja kaikkee. Välillä yritin pyristellä vastaan, mutta en oikein jaksanut, kun väsytti niin kovasti. Sitten makoilin Kaisan sylissä ja aloin jo vähän piristyä ja jaksoin kävellä ihan omin jaloin pois sen lääkäritätin luota ja pääsin viimein takaisin kotiin. Vieläkin mua vähän väsyttää ja on paha olo, mutta pienellä lenkillä sentään jaksoin käydä.

Lääkäritädin kiusattavaks olin joutunu kuulemma siksi, kun hierojatäti on epäillyt mun polvessa olevan vikaa ja agilityssa mietin välillä tosi tarkkaan, mistä kohdin hypylle pitää ponnistaa. Lääkäritäti kuitenkin totesi, että mun polvilumpiot on ihan täydellisesti paikoillaan ja nivelsiteet kunnossa. Sellasten röntgenkuvien avulla se tarkasti myös mun selän ja lonkat, nekin oli tosi hienot. Mun luusto on kuulemma oikein erinomaisessa kunnossa, varsinkin kun ottaa huomioon mun iän ja harrastusten rasittavuuden. Oon siis kuulemma ihan viaton ja saan jatkaa liitelyä rauhassa. Se oli aika kiva, kun se lääkäritäti sano, että mun pitäs lämmitellä paremmin. Tiiän, että lämmittely tarkoittaa haistelua, ja se se vasta onkin hauskaa! Ehkä se lääkäritäti ei ollutkaan niin tyhmä kuin aluks aattelin...

-Aku

Loppuun vielä kuvat, kun ne on niin hienot :) Valokuvat on otettu röntgenkuvista läppärin näyttöä vasten, joten eivät ihan kokonaan mahtuneet kuvaan, eikä laatukaan päätä huimaa...


Selkä
Lonkat

Liitolikka tapasi muut Lentävät Luppakorvat

Viikonloppuna matkusteltiin kovasti. Lauantaina pääsin katsomaan siskoa ja veljiä, kun oli pentuetapaaminen Hyvinkäällä. Aluksi katsoin parhaaksi räksyttää kaikille paikallaolijoille, kun aattelin, että niin kuuluu tehdä, kun Akukin on joskus haukkunut jollekin. Ainakin kerran. Mä haukunkin joka kerta! Haukkumisen lisäksi keskityin rakastamaan ihmisiä, kunnes pääsin kavereiden kanssa peuhaamaan. Ne jotkut oli ihan hassuja, kun ne juoksi häntä koipien välissä karkuun, kun yritin leikkiä niitten kanssa. Emmä nyt niiiiin pelottava oo, vaikka oonkin aika hurja. Onni oli paras leikkikaveri, sen kanssa paininkin kovasti.


Leikkien jälkeen agiliidettiin. Tai olin mä jo leikkien lomassa hyppinyt esteitä ja käynyt putkessa, kun sellasia sinne leikkikentälle oli ripoteltu. Mut agiliidettiin ihan oikeesti. Koska oon hieno ja reipas ja taitava ja muutenkin paras, pääsin näyttämään muille mallia esteiden suorittamisessa. Eka oli lyhyt suora putki, josta sujahdin läpi vauhdikkaasti, kyllähän mä sellaset lälläriesteet osaan. Välillä sujahtelin monta kertaa peräkkäin, kun näytin, että osaan tehdä putkea lelu suussa ihan itseksenikin. Sitten tehtiin pöytää, se oli kiva kun sai namia, mutta jarrut ei meinannu toimia, kun tulin niin lujaa ja sit ois pitäny pysähtyä. Lopuksi pääsin pussiinkin, jonka osaan suorittaa jo ihan yksin ilman apuja.

Onnikin osasi suorittaa putken:

Leikkimisen ja agiliitämisen lisäksi keskityin villitsemään kavereita, pöllimään keksesjä lasten käsistä, juoksemaan kovasti, roikkumaan Kaisan hihassa ja riehumaan muuten vaan. Muut pennut näytti Kaisan mielestä paljon kiltimmiltä muhun verrattuna ja se alkoikin miettiä, pitäisiköhän mulle opettaa kauniita käytöstapoja. Kuulostaa vähän tylsältä, joten mieluummin keskityn vaikka agilityesteiden opetteluun. Paitsi jos niitten tapojen opettelu tarkoittaa namien syömistä, niin voin sitäkin harkita.

Junamatkustustavoissa oon kuitenkin jo kehittynyt, taitavasti nukuin Kaisan sylissä. Ja vanhan mallisiin juniinkin opin nousemaan ja tulemaan pois ihan itse, vaikka niissä on hurjan korkeat ritiläportaat. Ekalla kerralla yritin kiljumalla välttää kiipeilyn, mutta kun Akukin meni, niin kiipesin perässä, kun enhän nyt voinut huonommaksi jäädä. Ja oikeestaan oon nyt paljon parempikin kuin Aku. Se yleensä loikkii suoraan junaan ja sieltä pois, mä kiipeen nätisti niitä portaita pitkin, kun ei mua mitkään ritilät pelota.

-Ella

Kuvia lisää täällä.

Kuulumisia

Eipä ole taas pitkään aikaan saanut aikaiseksi tännekään mitään rustata ja nyt sit pitäs miettiä yli kuukauden ajalta juttuja...

Ella on kasvanut ja kaunistunut. Tai no... ainakin kasvanut. Seuraavaksi se voisi keskittyä siihen kaunistumiseen. Huomenna tulee neidille jo 5 kk täyteen, kamalan nopeasti on aika mennyt. Ipanan säkäkorkeus on nyt noin 38 cm (alan tosin epäillä mittaustaitojani, koska se on ollut tuon 38 cm jo muutaman viikon), tosin takapää on selvästi etupäätä korkeammalla. Hampaita se on tiputellut ahkerasti, vasen alakulmuri on ainoa vielä toistaiseksi suussa oleva maitohammas.


Pentunen on aloittanut myös agilityn harrastamisen ja on osoittautunut oikein reippaaksi agilitykoiran aluksi. Treeneissä juostaan kovaa ja väleissä äristään tottelemattomille leluille. Tokon ja temppujen treenaaminen on jäänyt vähemmälle, ihan rehellisesti sanottuna luoksetulo taitaa edelleen olla ainoa asia, jonka Ella suullisesta käskystä osaa. Esimerkiksi istuminen ja maahanmeno menevät iloisesti sekaisin. Temppuja ollaan kuitenkin harjoiteltu, uusi temppuvideo löytyy täältä.


Muutama viikko sitten käytiin Hyvinkäällä Spanieliliiton Pääerikoisnäyttelyssä. Sillä välin kun näytelmiin alaikäinen Ella keskittyi ihmisten rakastamiseen, pääsi Aku kehään pyörähtämään. Tuomarina oli Petra Pannach, tulokseksi saatiin ERI3. Arvostelu vapaasti suomennetuna:

"Iso uros. Urosmainen pää, erittäin hyvä ilme, pigmentti voisi olla hieman voimakkaampi. Hyvin kiinnittyneet ja kannetut korvat. Voimakas, lihaksikas kaula. Kiinteä, suora selkä. Lantioltaan hieman pitkä. Hyvin kiinnittynyt ja kannettu häntä. Hyvät etu- ja takakulmaukset. Silmien alapuolella voisi olla enemmän täytettä. Hyvät liikkeet, takaa hieman ahdas. Kyynäärpäät hieman ulkonevat. Erittäin hyvä väri ja karvanlaatu."


Nuuskun ja Rapsun kanssa ollaan myös lenkkeilty, alla pari kuvaa lokakuiselta lenkiltä, lisää löytyy täältä.


-Kaisa

Ellan juttuja

Hähää! Päääsinpäs taas kirjoittamaan! Musta on tullut jo aika iso tyttö, tänään täytin 16 viikkoa. Oon 36 cm korkea ja 8,1 kiloa painava. Kävin tänään eläinlääkärissä syömässä nameja. Jotain kutittavaa ainetta se lääkärisetä siellä mun niskaan lykkäs, mut en jaksanu miettiä sitä sen enempää, kun mun piti heilutella sille häntää.


Osaan paljon kaikkia hassuja juttuja. En pissi sisälle enää kovin usein, ku tiiän, et ne pissit pitäs tehä pihalle. Sitten osaan juosta lujaa ja hyppiä ja pomppia ja riehua. Ja äristäkin osaan, siinä oon tosi hyvä! Leluille ärisen kovasti ja Akullekin aina välillä. Ja Kaisalle kans. Sille mä sanon välillä myös että väy, kun se ei anna mulle ruokaa, vaan syö aina ihan yksin kaiken. Se ei kyllä tottele mua. Ei vaikka sanon toisenkin kerran väy. Se siis pitää mua nälässä, ku melki ikinä en saa ruokaa. Paitsi että lenkillä osaan aina välillä juosta Kaisan luo ihmisiä nähdessäni, kun sitten saan namia. Eli ruokaa. Niiltä ihmisiltä ei saa namia.

Oon ulkoillut kovasti, lähinnä Akun seurassa.


Pari viikkoa sitten käytiin muiden koikkereiden kanssa Kolilla.


Oon myös leikkinyt muun muassa Pyryn...


... ja Preetin kanssa.


Viikko sitten olin töissä tokokokeessa. Mulla oli tosi raskas ja tärkeä homma kerjätä rapsutuksia ja häiritä ihmisiä ja nukkua häkissä. Niin, ja ottaa muista mallia, että musta tulee sit yhtä hyvä kuin ne. Tai oikeestaan vielä parempi. Työpäivän jälkeen pääsin tollerityttöjen kanssa lenkille.

Varsinkin Rapsu on tosi kiva, se on mun kakkosidoli. Aku on ykkönen. Rapsun kanssa on kiva leikkiä keppileikkejä, kun Aku ei osaa.

Akun kans leikitään tämmösiä juoksulenkkejä


Oon myös oppinut aika taitavaksi haistelukoiraksi


Lenkillä puto.. eiku siis hyppäsin ihan tahallani keskelle kanavaa, jotta pääsis kunnolla uimaan


Välillä vähän poseerasin.


Oon päässyt myös Akun agilitytreenejä katsomaan, tällä viikolla olin ekaa kertaa hallissa. Mulla on tärkeänä tehtävänä kannustaa Akua, kun se on radalla. Sille vaan on varmaan tullu joku dementia, kun ei se enää osaa esteitä suorittaa oikein. Kattokaa nyt vaikka ite: Video (taustalaulusta vastaan mä ihan ite). Mäkin oon parempi, kun tiiän, et putkeen kuuluu mennä sisälle, eikä hypätä siitä yli. Mut kai semmonen dementoituminen on jo ihan ymmärrettävää, onhan se jo aika vanha. Oisin voinu näyttää sille esimerkkiä oikeaoppisesta putken suorittamisesta, mutta ei mua päästetty radalle, kun ne oli kuulemma isojen koirien treenit.

Lenkeillä mä tykkään leikkiä kepeillä kovasti, ne on kivoja.



Eilen näin sorsiakin. Näytin niille, että oon hurjan iso koira, eikä mulle parane ryttyillä.


Ei mulla ehkä muuta asiaa tällä kertaa ollut. Tai oikeestaan ois, mutta ei kaikkee jaksa kerralla kertoa. Moikka!

-Ella