Liitolikka tapasi muut Lentävät Luppakorvat

Viikonloppuna matkusteltiin kovasti. Lauantaina pääsin katsomaan siskoa ja veljiä, kun oli pentuetapaaminen Hyvinkäällä. Aluksi katsoin parhaaksi räksyttää kaikille paikallaolijoille, kun aattelin, että niin kuuluu tehdä, kun Akukin on joskus haukkunut jollekin. Ainakin kerran. Mä haukunkin joka kerta! Haukkumisen lisäksi keskityin rakastamaan ihmisiä, kunnes pääsin kavereiden kanssa peuhaamaan. Ne jotkut oli ihan hassuja, kun ne juoksi häntä koipien välissä karkuun, kun yritin leikkiä niitten kanssa. Emmä nyt niiiiin pelottava oo, vaikka oonkin aika hurja. Onni oli paras leikkikaveri, sen kanssa paininkin kovasti.


Leikkien jälkeen agiliidettiin. Tai olin mä jo leikkien lomassa hyppinyt esteitä ja käynyt putkessa, kun sellasia sinne leikkikentälle oli ripoteltu. Mut agiliidettiin ihan oikeesti. Koska oon hieno ja reipas ja taitava ja muutenkin paras, pääsin näyttämään muille mallia esteiden suorittamisessa. Eka oli lyhyt suora putki, josta sujahdin läpi vauhdikkaasti, kyllähän mä sellaset lälläriesteet osaan. Välillä sujahtelin monta kertaa peräkkäin, kun näytin, että osaan tehdä putkea lelu suussa ihan itseksenikin. Sitten tehtiin pöytää, se oli kiva kun sai namia, mutta jarrut ei meinannu toimia, kun tulin niin lujaa ja sit ois pitäny pysähtyä. Lopuksi pääsin pussiinkin, jonka osaan suorittaa jo ihan yksin ilman apuja.

Onnikin osasi suorittaa putken:

Leikkimisen ja agiliitämisen lisäksi keskityin villitsemään kavereita, pöllimään keksesjä lasten käsistä, juoksemaan kovasti, roikkumaan Kaisan hihassa ja riehumaan muuten vaan. Muut pennut näytti Kaisan mielestä paljon kiltimmiltä muhun verrattuna ja se alkoikin miettiä, pitäisiköhän mulle opettaa kauniita käytöstapoja. Kuulostaa vähän tylsältä, joten mieluummin keskityn vaikka agilityesteiden opetteluun. Paitsi jos niitten tapojen opettelu tarkoittaa namien syömistä, niin voin sitäkin harkita.

Junamatkustustavoissa oon kuitenkin jo kehittynyt, taitavasti nukuin Kaisan sylissä. Ja vanhan mallisiin juniinkin opin nousemaan ja tulemaan pois ihan itse, vaikka niissä on hurjan korkeat ritiläportaat. Ekalla kerralla yritin kiljumalla välttää kiipeilyn, mutta kun Akukin meni, niin kiipesin perässä, kun enhän nyt voinut huonommaksi jäädä. Ja oikeestaan oon nyt paljon parempikin kuin Aku. Se yleensä loikkii suoraan junaan ja sieltä pois, mä kiipeen nätisti niitä portaita pitkin, kun ei mua mitkään ritilät pelota.

-Ella

Kuvia lisää täällä.