Juoksujuttuja

Tiiättekö, täällä on tapahtunu aika jänniä juttuja. Niinku esimerkiks että oon löytäny lenkeiltä tosi monta hienoo keppiä. Niin, ja sit se, että Aku ei muutama viikko sitten lähtenytkään meiän mukana Joensuuhun, vaan jäi Kangasalle ja on jo ollu siä tosi kauan. Tai kävi se välillä kylässä, mut lähti sit takas. Se on kuulemma siksi siä, ku mulla on juoksut. En oikeen tiiä, mitkä ne juoksut on, ku ainahan mä juoksen. Ja kovasti juoksenkin.


Kavereittenkin kanssa juoksen:


Sillon joskus kauan aikaa sitten Kaisa yritti näyttää mulle mun pyllyä. Ei mua se kiinnostanu, ku kyllähän mä jo tiesin, millanen pylly mulla on. Sit sain semmoset housut jalkaan, enkä yhtään ymmärtäny, että miks mun piti semmosia pitää. Mut ne on kyllä aika hienot Hurtta-housut, ne sopii mun Liitolikka-tyyliin paljon paremmin kuin jotkut pitsipöksyt.


Sit yks päivä huomasin, että se mun pylly onkin muuttunut ja siellä oli jotain ylimääräistä töhnää, jota sitten nuolin kovasti. Sit mua kans väsytti kovasti, eikä riehuttanut niin paljoo kuin yleensä. Ulkona en kyllä jaksanu olla väsynyt, kun oli niin hurjasti kaikkee muuta tekemistä, niinku vaikka lintujen jahtaamista tai muuten vaan juoksemista.


Niin, se Aku kävi kylässä heti kun mun juoksut oli loppu. Aluks isoveikan näkeminen oli kivaa, mutta sit lopuks se ei ollutkaan yhtään kivaa, kun isoveikka ei ollu yhtään kiva. Aku halus leikkiä mun kanssa, mutta sillä oli ihan tyhmät leikit, enkä tykänny ollenkaan. Ja vaikka en tykänny ollenkaan, niin silti se halus leikkiä, eikä ymmärtäny, vaikka yritin olla kovasti hurja ja murisinkin sille. Se vaan löi mua tassulla päähän ja yritti lähennellä, mutta onneks ihmiset esti sen lähentelyt ja vei sen lopulta häkkiin häpeämään. Ihan oikein sille!

Oon nyt tullu siihen tulokseen, että juoksut on aika tyhmä juttu. Eka joudun eroon isoveljestä ja sit siitä tulee tyhmä. Sit pitää pitää tyhmiä juoksuhousuja. Ja kaikista tyhmintä on ollut, kun en oo päässy agiliitämään. Tokoa vaan oon treenannu, ihan kivaa sekin on, varsinkin kun saan kovasti nameja. Ja lenkeillekin oon päässyt, välillä ihan kavereidenkin kanssa.

Nyt en enää juoksuja juokse, vaan juoksen ihan muuten vaan. Ja uin, se on kans aika kivaa puhaa.


Täältä löytyy lisää kivoja kuvia.

-Ella

Kevään kuulumisia

Ella pieni pentunen aloitti ensimmäisen juoksunsa reilu viikko sitten. Nyt sen varmaan pitäisi olla sitten Nainen, mutta eihän tuosta kakarasta saa aikuista millään, pentu mikä pentu. Narttujen omistajien juttuja kuunneltuani odotin, että juokseminen sekoittaa pennun pään ihan kokonaan, mutta mitään suurta eroa käytöksessä en ole huomannut. Oikeastaan ensimmäisen viikon Ella oli ihan täysin normaali, nyt se on ollut sisällä vähän tavallista vaisumman oloinen, eikä treenatessa ole aivan parhaimmillaan. Ulkona pentunen kuitenkin muuten leikkii ja juoksentelee tavallisen tapaan tajuamatta juoksuistaan yhtään mitään. Neljä päivää sillä kesti huomata, että peräpäästä vuotaa jotain ylimääräistä ja sitä voisi joskus putsatakin.


Viikko sitten käytiin Kangasalla. Tuntui kummalliselta, kun koirat saivat vapaasti kulkea koko talossa, eikä tarvinnut varoa yhteentörmäyksiä Ninnin kanssa. Vieläkään en ole ehkä täysin käsittänyt Ninnin kuolemaa, vaikka tätäkin kirjoittaessa kyyneleet valuvat. Haluaisin kirjoittaa Ninnistä enemmänkin, mutta järkevää tekstiä en saa tuotettua.

Aku jäi Kangasalle muutamaksi viikoksi hoitoon ja viihtyy kuulemma erinomaisesti. Koirapoika vahtii taloa, juoksee rallia takapihalla ja nauttii rapsutuksista. Kuvittelin, että Ella jotenkin isoveljen puuttumiseen reagoisi, mutta eipä tuo näytä Akua suuremmin kaipaavan. Aku puolestaan on varmaan onnessaan päästessään lomalle lastenhoidosta :D

Kameraan oli tallentunut Kangasalla ollessa kuvasarja koirien touhuista kepin kanssa. Akuhan ei mistään vetoleikeistä ymmärrä mitään, joten kun Aku on keppiä tulossa ottamaan, Aku tosissaan halua sen itselleen.


Lueskelin tuossa Ellan sivua ja huomasin, että se tarvitsisi taas päivitystä, pentusen luonne kun kehittyy jatkuvasti. Ihan Ellaksi tunnistettavissa se edelleen on, mutta pahin tosikkomaisuus ja röyhkeys on hävinnyt neidin kasvaessa. Muutenkin olen Ellan luonnetta miettinyt, mulla on kamala tarve määritellä, millainen se oikeasti on. Mulle Ella on aika lähellä täydellisyyttä, mutten tahdo sortua siihen, etten kykene näkemään koirani huonoja puolia. Kirjoittelin tähän jo tarkempaa pohdintaa pentusen luonteesta, mutta julkaistavaksi asti en sitä kuitenkaan lopulta uskaltanut päästää.

Loppuun piharallia Kangasalta, Aku-raukka ei enää pysy juoksuleikeissä Ellan vauhdissa mukana.


-Kaisa