maanantai, 8. elokuuta 2011

Ella nousi kolmosiin

Ella on aksakisannut ahkerasti viime aikoina, vähän alkukesää paremmin tuloksin. Ensimmäinen nolla kakkosista tuli Mikkelistä hyppikseltä heinäkuun alussa. Kuun lopussa tehtiin koko viikonlopun mittainen kisareissu Mikkeliin. Lauantain tuloksina hylky ja typerä vitonen kepeiltä. Sunnuntain ekalta radalta tuli toinen typerä vitonen kepeiltä ja tokalta radalta vihdoin nolla, vaikka taas oli keppivirhe lähellä.

Välissä mökkeiltin vajaan viikon verran Ruovedellä (ja käytiin Orivedellä juoksemassa pari hylkyä). 





Viime viikonloppuna kisattiin oman seuran kisoissa. Heti ekalta radalta napattiin kolmas nolla kakkosista ja saatiin menolippu kolmosiin. Anniinan kuvaama video radasta löytyy täältä. Kolmosetkin päästiin korkkaamaan, mutta monen tunnin odottelun jälkeen ei ollut ainakaan ohjaaja parhaassa vireessä, joten tuloksena hylky.

0 kommenttia: